torstai 2. heinäkuuta 2009

nimien kirjoitusasusta

Suomen sukututkimuseuran Sukufoorumilla on taas päästy iänikuiseen aiheeseen nimien kirjoitusasusta. Itse en enää tähän keskusteluun ota osaa, koska kantani olen vuosien varrella jo tehnyt selväksi. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei sukututkimusta voi ikinä asettaa vakavasti otettavaan tieteen asemaan, Koska siihen kuuluvia käytännesääntöjä ei ikinä saada luotua. Vastakkaisia mielipiteitä on niin paljon, ettei sovinto ole edes mahdollista.

Henkilökohtaisesti minua askarruttaa eniten se, että miksi kastekirja on nostettu joidenkin tutkijoiden mielestä tärkeimmäksi nimeä koskevaksi dokumentiksi ja miksi kuvitellaan, että se papin kulloinkin käyttämä nimimuoto olisi jotenkin oikea nimi? Vanhemmissa kastekirjoissa lapsien nimet olivat usein latinalaisessa muodossa. On kovin vaikea kuvitella näiden olevan oikein.

Samoin minua ihmetyttää, miksi jotkut haluavat käyttää ehdottomasti 1800-luvun nimiversioita, kuten Yrjänää tai Jaakkimaa. Miksi ne eivät voi olla Yrjö ja Jaakko. Talonnimissäkin löytyy Yrjölää ja Jaakkolaa, mutta eteen ei ole tullut yhtään Jaakkimalaa. Täsät säännöstä ilmiselvä poikkeus on nimi Söyrinki, jota esiintyy mm. Pälkäneellä ja Kuhmalahdella 1600-1700-luvulla. Sitä ei pidä normalisoida Sipiksi, vaan pitää sitä edellen Söyrinkinä. Tähän nimimuotoon on viitattu mm. erään talon yhteydessä; taloa nimitetään isännän mukaan Söyrinkiläksi.

Nimien normalisointi on hankalaa ja vaatii jonkin verran perehtyneisyyttä. Lopputulos on kuitenkin (mielestäni) parempi, kun puhutaan tai kirjoitetaan umpisuomalaisesta Erkki Mikonpojasta kuin Eric Michelinpojasta.